Aitoja kohtaamisia arjen ohikiitäviin hetkin

Tässä blogikirjoituksessa kerromme taidepedagogin (Melina) ja lastentarhanopettajan (Mia) kokemuksista ensimmäiseltä yhteistyövuodelta Vantaan Rajakylän päiväkodissa.

Aloitin työt taidepedagogina Rajakylän päiväkodissa elokuussa 2016. Työskentelen 4-6v. ryhmässä, missä on tällä hetkellä 21 lasta, joista seitsemän on eskareita, ja neljätoista 4-5v lasta muodostaa oman lapsiryhmänsä Tiikerit.

Eskarit yhdistyvät naapuriryhmän eskareiden kanssa yhdeksi ryhmäksi päivittäin esiopetusajaksi ja ryhmän toisena eskariopettajana toimii Mia.

Tiikereissä on kaksi tukea tarvitsevaa lasta. Ryhmässä työskentelee lisäkseni kaksi hoitajaa, joista toinen on lastentarhanopettajan sijainen. Tämän lisäksi ryhmässämme on työskennellyt elokuusta 2016 asti myös lähihoitajaopiskelija. Lukuvuoden 2016–2017 aikana ryhmässämme on vieraillut lukuisia opiskelijoita ja sijaisia.

 

Kuva 1: Tyttö ikkunassa

Ensimmäinen vuoteni taidepedagogina on ollut todella monivaiheinen. Lukuvuoteen on sisältynyt päiväkodin toiminnan laaja-alainen hahmottaminen. Ennen taidepedagogin työn aloittamista olen työskennellyt iltapäiväkerhoissa ja hoitanut yksittäisiä lapsia. Kuluneena vuonna olen saanut paljon näkemystä nimenomaan lasten varhaiskasvatuksesta päiväkodissa.

Päiväkodin toimintakulttuuriin tutustuminen vie aikansa ja siinä auttaa, hivenen, hyvä perehdytys. Syksyllä käytimme runsaasti aikaa arvoista, myönteisistä ryhmänhallintakeinoista ja käytänteistä puhumiseen tiimisopimuksen ja toimintasuunnitelman äärellä. Teimme miellekarttaa tiimimme jäsenten työnkuvista ja vastuualueista. Yritimme hahmotella mitä taidepedagogin työ juuri meidän ryhmässämme tarkoittaa. Pohdimme toiminnan struktuuria ja tukea tarvitsevien lasten varhaiskasvatuksen järjestämistä päiväkodin arjessa. Kaikkea ei voi ennakoida, vaikka sitä kovasti tavoittelimmekin.  Moni asia tulee käsittelyyn eletyn päiväkotiarjen ja ristiriitatilanteidenkin myötä. Toimiva keskusteluyhteys kasvattajien, perheiden ja yhteistyötahojen kanssa sekä avoin asenne on näissä tilanteissa ollut tärkeää.

Lukukauden ensimmäiset viikot menivät työnkuvan sisäistämiseen. Perehdytyksessäni minulle kerrottiin, että työni fokusoituisi eniten tukea tarvitseviin lapsiin. Kysyin itseltäni alussa: ”Miten voisin toteuttaa taidepedagogiikkaa heidän kanssaan päiväkodin käytännön arjessa?” Tämän kysymyksen toin esiin myös tiimimme kokouksissa ja yhdessä aloimme pohtia siihen vastauksia ja suunnitella käytäntöjä. Hahmottelin sitä, kuinka teatteri-ilmaisun ohjaajan koulutuksen saaneena soveltaisin koulussani käymiäni kursseja päiväkotiympäristöön. Pidin mukanani Metropolian amk:sta saamaani teatteri-ilmaisun ohjaajan tutkintotodistusta. Kävin mielessäni läpi siellä oppimiani kursseja: mm. Draama- ja teatteri opetuksessaMinä aistijana ja kokijana sekä Improvisaation kurssi. Olen valmistunut teatteri-ilmaisun ohjaajaksi keväällä 2015.

 

Kuva 2: poika ja imuri

Pian työni aloittamisen jälkeen huomasin, että improvisaatio alkoi muodostua tärkeimmäksi työssäni käyttämäkseni menetelmäksi. Ensimmäiset viikot tutustuin lapsiin, päiväkodin aikuisiin, talon tapoihin, käytäntöihin ja rutiineihin. Päiväkotimme on iso ja täällä on monta lapsiryhmää. Aloitin kontaktin hakemisen lapsiin käyttämällä norsu-käsinukkea. Norsukäsinuken nimeksi tuli Lilja. Nimen keksi eräs ryhmämme lapsista.

Juoksentelin alkuviikot vikkelän lapsen perässä norsu käsinukke kädessäni. Pikkuhiljaa lapsen vahvuudet, mielenkiinnonkohteet, temperamentti ja persoonallisuus alkoivat käydä tutuiksi.

Lapsia päiväkodissa on noin 150, työntekijöitä 33. Etenkin ulkoilun aikaan huomasin, kuinka suuri päiväkodin piha oli ja kuinka sinne juoksevat lapset sekoittuivat päässäni toisiinsa. Nykyään eri ryhmien lapsilla on eriväriset suojaliivit ulkoilussa.

Hahmottelin asioita:

Millainen tämä lapsi on? Minkälaiset rutiinit tekevät hänen päivästään turvallisen? Miten saan kontaktin juuri tähän lapseen? Millä keinoilla kommunikoimme?

Lastentarhanopettaja työparini kanssa ideamme oli järjestää viikoittain suunniteltuja ja ohjattuja taidetuokioita tukea tarvitseville lapsille. Käytäntö kuitenkin osoitti, että lapset eivät jaksaneet keskittyä ennalta suunniteltuihin taidetuokioihin. Niinpä päätimme, että taidepedagogiikka tukea tarvitsevien lasten kanssa toteutuisi pieninä hetkinä arjessa lasten omien leikkien aikana. Tärkein metodini kuluvan lukukauden aikana on ollut läsnä oleva hyvää vuorovaikutusta tukeva leikki lasten kanssa.

Haasteena on ollut järjestää sellaista taidepedagogin ohjaamaa toimintaa lapsille, joka tukisi heidän kehitystarpeitaan, tarttuisi vahvuuksiinsa ja kiinnostuksenkohteisiinsa – olisi riittävän inspiroivaa, jotta he motivoituisivat siitä päivittäin. Tuokio-tyyppinen toimintamalli osoittautui heti alusta liian haasteelliseksi. Niinpä Melina hyödynsi osaamistaan arjen eri tilanteissa, leikissä, ulkoilussa, jne. luoden läpi lapsen päiväkotipäivän tilanteita kohtaamiselle ja vuorovaikutukselle. Nyt, kevään koittaessa, olemme ottamassa seuraavaa askelta kohti näitä syksylle suunnittelemiamme taidepedagogin tuokioita. Toiminnan tukena on kuvatuki ja viittomat.  

Kuluneen lukuvuoden aikana olen löytänyt vastauksia tuohon alussa asettamaani kysymykseen: ”Miten toteuttaa taidepedagogiikkaa käytännössä tukea tarvitsevien lasten kanssa.”  Vastaukseksi voin sanoa esimerkiksi, että taidepedagogiikka on läsnä olevaa lapsilähtöistä leikkiä, heittäytymistä mukaan lasten maailmaan ja hassuttelua.

Kuva 3: Poika tabletilla

Nyt 10 kuukautta myöhemmin koen helpotusta, sillä olen saanut vastauksia mieltäni askarruttaneisiin kysymyksiin. Olen tutustunut tukea tarvitseviin lapsiin ja kavereustunut heidän kanssaan. Olemme löytäneet yhteisiä tapoja olla ja ottaa kontaktia. Saan tulla mukaan leikkiin heidän kanssaan. Minusta tämä on mahtavaa ja koen, että olen saavuttanut heidän kanssaan paljon. Samalla tiedän, että vielä on paljon tehtävää.

Taidepedagogi on tuonut ryhmäämme lisää luovuuden tuulia, iloa, läsnäoloa, empatiaa, lempeyttä ja aitoja kohtaamisia arjen ohikiitäviin hetkin. Hän on kekseliäästi hyödyntänyt taiteenalansa osaamistaan mm. improvisaation, ilmaisuharjoitusten  ja nukketeatterin tekemisessä yhdessä lasten kanssa, mutta myös rohkeasti tarttunut lasten ideoihin ja heittäytynyt työskentelemään poikkitaiteellisesti kuvataiteiden, musiikin ja tanssin parissa. Ryhmämme lapset ovat Melinan kanssa harjoitelleet omien sisältöjen tuottamista tabletilla, esimerkiksi tehneet omia kirjoja BookCreatorilla, sarjakuvia Comic Stripillä, animaatioita Stoppolalla sekä harjoitelleet videoimista ja valokuvien ottamista. Kun kysyn lapsilta mikä on ollut mukavinta Melinan kanssa, he vastaavat: ”leikki”. Melina on leikissä mukana mahdollistamassa leikin esteetöntä etenemistä, hän on rikastanut leikkiä ideoillaan ja luonut siltoja leikkijöiden välille ristiriitojen äärellä.

Syksy 2016 meni opetellessa uuteen työhön, muodostaessa taidepedagogin ammatti-identiteettiä työpaikassa, missä ei ollut koskaan aikaisemmin toiminut taidepedagogia. Minulta kysyttiin usein: ”Minkälaista se taidepedagogin työ on?”. Mihin vastasin usein, että: ”Tosi monipuolista.” Ja, että tässä sitä kokoajan yhdessä tiimin kanssa hahmotellaan, että minkälaisia tuokioita/yhteistyötä voisin tehdä. Jokaisessa vastauksessa tuli kuitenkin ilmi se, että työni on auttaa tukea tarvitsevia lapsia. Joskus kysyjät sekoittivat minut myös taideterapeutteihin, mikä tuntui hassulta, mutta ajattelin sen johtuvan taidepedagogi sanan ja ammattikuvan uutuudesta. Oli myös joitakin kohtaamisia, missä kysyjä jo tiesi taidepedagogien ammatin luoneen TAIKAVA-hankkeen ja oli lukenut siitä tehtyjä kirjoituksia ja tutkimuksia.

TAIKAVA-hankkeen parissa vietetty seminaari-päivä marraskuussa oli todellakin antoisa ja se kirkasti käsitystäni taidepedagogin toimenkuvasta. Keskustelimme siitä seuraavassa tiimissä taidepedagogin roolista ryhmässämme sekä hankkeen tutkimustuloksista. Minusta tämän avaaminen ja sisäistäminen on vaatinut aikaa tiimissämme ja ilokseni voin todeta, että vaivannäkö on kannattanut. Olen myös kokenut antoisiksi taidepedagogien ja lastentarhanopettajien säännölliset tapaamiset, joissa on jaettu ideoita ja kerrottu kuulumisia, keskusteltu haasteista ja onnistumisista. Esim. käyttämämme musaruokailu ja soittelusiirtymät ovat lähtöisin taidepedagogien tapaamisista.

Kuva 4: Talvilintu

Lastentarhanopettaja työparini kanssa aloimme tammikuussa 2017 pitämään yhdessä viskari- tuokioita.

Pidin syksyn viskari-ryhmää yksin. Olimme Melinan kanssa kaivanneet lisää kohtaamisia arkeen työparina, kunnes keksimme ratkaisun pulmaamme jokaviikkoisista viskareista. Ideana oli ohjata yhdessä tiistaisin viskaria eläin-teemamme pohjalta, ja nostaa tuokiolta ideoita, joita Melina jatkaisi ilmaisutaitokerhossaan perjantaisin. Kehityksen ja oppimisen tuen tarpeessa olevien lasten parissa työskentelyn vastapainoksi tuntui tärkeältä, että Melina saa pitää myös jokaviikkoista ilmaisutaitokerhoa, missä hän saa laittaa itsensä ja ammattitaitonsa likoon perinteisemmällä tavalla. Olen erikoistunut taito-ja taideaineisiin, erityisesti varhaisiän musiikkikasvatukseen ja käytän paljon musiikkia sekä rytmiikkaa opetuksessani. Teimme viskarissa esim. pieniä musiikkiesityksiä, joihin Melina työsti lasten kanssa keppinukkeja ja improvisoituja nukketeatteriesityksiä. Lapset ovat olleet innostuneita ja moni on rohkaistunut ilmaisussaan valtavasti. Olisimmepa keksineet tämän toimintamuodon jo syksyllä 🙂

Kuva 5: Pääsiäispuput

Taidepedagogin suunnitteluaika on tunnin kerran viikossa. Aloin myös tammikuussa 2017 pitämään viisi vuotiaille kerran viikossa ilmaisutaitokerhoa. Siellä luodaan omia hahmoja, leikitään ja hassutellaan. Ennen kevätjuhlaa harjoittelimme siellä myös esiintymistä. Ilmaisutaitokerhon pitämisestä olen myöskin kovasti nauttinut, sillä sen pitäminen on todella lähellä teatteri-ilmaisun ohjaaja ammattikuvaani.

Muina arkipäivinä leikin lasten kanssa. Tarjoan tarvittaessa leikkiin lisää mielikuvitusta ja struktuuria. Rauhoittelen lapsia siirtymätilanteissa, juttelen heidän kanssaan, halaan ja otan syliin. Toisinaan toimin auktoriteettina, rajaan keskustelua tai käyttäytymistä asialliseen suuntaan. Käymme yhdessä läpi päiväkodin sääntöjä. Jos lapsi tarvitsee apua vessassa käymisessä, autan, jos ruokakärry on viemättä tai pöydät pyyhkimättä, autan. Teemme töitä tiimissä, joten, jos huomaan voivani auttaa työkaveriani hektisessä päiväkotiympäristössä niin autan.

Melinasta on tullut hyvin tärkeä lapsille ja tiimillemme. Vuoden aikana on tapahtunut paljon; edistysaskelia, keppostelua ja kasvua. Huumorintaju, luovuus ja rauhallisuus ovat olleet ässiä Melinan hihassa.

Kuluva lukukausi huipentui kevätjuhlaan. Juhlan suunnittelimme ja toteutimme yhdessä tiimissä. Se lisäsi myös yhteishenkeä. Teemanamme ovat eläimet ja Suomi 100-vuotta.

Työstimme Melinan kanssa eläin-teeman ja lasten videoimprovisaatioiden pohjalta juhlaan videon, mikä toimi samalla juhlan juonellisena kuljettajana sitoen ohjelmanumerot, laulut ja esitykset, toisiinsa. Videolla oli tuokiokuvia leikeistä ja valokuvia päiväkotiarjesta  – huumoria, iloa ja mielikuvitusta. Melina on ansiokkaasti onnistunut vuoden aikana tallentamaan arkeamme digikehykseen perheiden katseltavaksi. Tästä aineistosta oli helppoa työstää lämminhenkinen kokonaisuus We-videolla. Kyllä meillä oli ihanat juhlat!

Kuva 6: Poika rummuttaa

 Toukokuun aikana sain tietää, että taidepedagogia tarvittaisiin päiväkodissa myös ensi lukuvuonna. Alueellisen kehityksen ja oppimisen tuen –työryhmä (AKOT) kokoontui toukokuun aikana. Siirryn 1-5 –vuotiaiden ryhmään/ryhmiin ensi kaudeksi. Ryhmissä on paljon suomea toisena kielenä (S2) puhuvia lapsia.

Ensi vuonna tiimeihin tulee muutoksia ja yhteistyömme ei jatku enää tässä muodossa. Taidepedagogin työnkuva päiväkodissamme selkiytyy ja vahvistuu päiväpäivältä. Tästä on hyvä jatkaa uuden ope-työparin kanssa.

Lasten kanssa työskentely on ollut tosi antoisaa ja olen joka kerta otettu heidän mielikuvitustensa tuotoksista. Aikuisten kanssa työskentely haki viime syksyn muotoaan, mutta uskon sen olevan tavallista, kun kyseessä oli uusi tiimi ja vielä uudenlaisen yhteistyö eri ammattien välillä. Meillä meni syksy uuden yhteistyön ja lapsille suunnattujen parhaiden mahdollisten tarpeiden hahmottamiseen ja käytäntöjen kokeilemiseen. Jokainen lapsi kun on oma yksilönsä ja persoonansa. Kun oikeat asiat löytyivät ja työroolit asettuivat tiimissä omiin uomiinsa, niin luottamus tiimissämme on kasvoi ja taidepedagogin työroolikin on vahvistunut.

Vantaalla 19.6.2017 Melina ja Mia

Kuva 7: Katuliidut

Mainokset