Luovaa läsnäoloa: taikahuivien matkassa

Syksy on jo kovaa vauhtia kulkenut eteenpäin, päiväkodin pihan omenat ovat muuttuneet punaisiksi ja meillä Hiidenkivissä on alkanut Taidepedagoginen toiminta osana päiväkodin arkea. Ryhmässämme on viisi tukea tarvitsevaa lasta ja kuusi tukilasta. Taidepedagogin paikalla olo on herättänyt kysymyksiä, uteliaisuutta sekä uusia ideoita. Lisäsimme ryhmän kanssa viikkosuunnitelmaan kahdesti viikossa tiistaisin ja torstaisin tanssi- ja luovaliikuntahetken. Olemme jakaneet ryhmän kahteen pysyvään tanssiryhmään, jotta jokaiselle lapselle jäisi yhteistä aikaa aikuisen kanssa salissa.

Syksyn aikana tanssisessioissa on tullut yhä selkeämmäksi, miten tärkeää on antaa tilaa ja aikaa kohdata lapsi. Etenkin tukea tarvitseville lapsille, joilla on kielellisiä- sekä kommunikointivaikeuksia on tärkeää mahdollistaa erilaisia luovia keinoja kohdata muut lapset ja aikuiset. Tanssihetket salissa mahdollistavat lapsien osallistumisen nonverbaalisin keinoin. On tärkeää löytää lapselle ominainen kommunikointitapa, jolla hän voi ilmaista itseään ja tulee ympäristössään ymmärretyksi.

Tiistaisin ’soitamme kehoa’ luovalla lämmittelyharjoituksella, tai tanssimme niin kuin lasten lempieläimet tanssisivat.’Miten kissa tanssii’ ja lapset kehräävät käsillään ympäri huonetta. Lämmittelyn jälkeen otamme pussista värikkäät taikahuivit, joista jokainen saa valita mieleisensä. Taikahuivit pyörivät, heiluvat, lentävät ilmassa ja muuttuvat milloin batmanin viitaksi kuin perhosen siiviksikin. Huivin voi heittää korkealle ilmaan ja ihailla värikästä maailmaa. Hyppäämme ilmaan tuntien oman kehomme mahdollisuuden liitää ja hypätä. Jokainen voi kokea osaavansa ja saada siitä onnistumisen tunteen. On tärkeää haastaa lapset kokeilemaan eri tapoja liikkua ja näyttää, miten heidän kehonsa voi ilmaista tunteita. Tunteet vaikuttavatkin siihen, miten liikutamme kehoa, esim. sisäänpäinkääntynyt keho, joka liikkuu raskaasti, voi usein kertoa raskaasta mielestä. Keho ja mieli ovat aina yhteydessä toisiinsa.

piilossahuivi3

Lopetamme usein tiistain tanssihetken laskuvarjomatkaan, jossa jokainen saa matkustaa vaikka ympäri maailman – tai:’Seinäjoelle mummolaan!’ kiljahtaa yksi tytöistä iloisesti. Värikkään laskuvarjon kanssa harjoittelemme yhdessätekemistä- liikutamme sitä ylös ja alas. Jokainen saa tuntea olevansa tärkeä tekemällä matkan laskuvarjon alla, kun muut auttavat laskuvarjoa liikkumaan taivaalla määränpäähänsä.

laskuvarjokuva

Torstaisin meillä on usein luovalämmittely ja viidakkotemppurata, jossa välillä vierailee Viidakko-Vili (apinakäsinukke). Temppuradalla saa keinua liaaneissa, ryömiä lepakkoluolan lävitse ja kiivetä korkealle vuorelle. Samalla harjoittelemme vuoron odottamista, omia taitoja sekä kehujen vastaanottamista. Jokainen voi kokea olevansa onnistunut ja taitava tällä radalla! Jokainen lapsi on ainutlaatuinen ja siten kasvatuksen onkin edistettävä yksilön tarpeiden, arvojen ja tunteiden tiedostamista kaikin keinoin. Painotammekin työpajoissamme hyväksyvää ilmapiiriä – lapsilla täytyy olla myös vapautta tutkia ja kokeilla ilman turhia sääntöjä. Viidakossa otamme esille myös soittimet ja soitamme yhdessä viidakkokutsun. Lapset aloittavat myös itse usein oman spontaanin äänehtimisen ja laulammekin eri vokaaleita.

viidakkovili

Lopetamme tanssihetken lempeästi, jotta jokainen rauhoittuu energisen session jälkeen. Annamme itsellemme halin tai heijaamme jokaisen lapsen yksi kerrallaan lakanassa. Jokainen saa kokea olevansa hetken hellittävänä -erityinen. Koen tärkeäksi, että olemme luoneet työparini kanssa ’kannattelevan ympäristön’ (Winnicott, 1971), jossa kannattelemme tilaa luovalla läsnäololla lapsille. Minän kehitykselle ratkaisevaa onkin kannatteleva ympäristö, jossa lapsi hyväksytään varhaisimmissa suhteissa juuri sellaisena kuin hän on. Jokainen lapsi saa kokea olevansa nähty omalla tavallaan. Omaa erilaista osallistumista kunnioitetaan, sillä jokaisella meistä on oma tapa liikkua ja tanssia. Kun lapsi näkee, että aikuinen on aidosti läsnä ja heittäytynyt mukaan mielikuvituksen maailmaan, kannustaa se myös arempaakin lasta avautumaan ja lähtemään mukaan.

huivikuva2

Tanssin voimauttavaa voimaa on tutkittu paljon maailmalla esimerkiksi autistilasten kanssa. Tanssi lisää hyvänolonhormoneita ja vastavuoroin vähentää stressiä. Tanssiminen parantaa itsetuntoa ja kasvattaa positiivista minäkuvaa niin lapsissa kuin meissä aikuisissakin. Kehon liikkeissä on valtavasti potentiaalia ilmaista ajatuksia, tunteita ja ristiriitoja niin tiedostamatta kuin tiedostetustikin. Kehon kautta on vuosisatojen ajan välitetty sukupolvelta toiselle tarinoita, rituaaleja, perinteitä sekä käyttäytymismalleja. (Levy,1988.) Tanssiminen on terapeuttista ja antaakin lapselle mahdollisuuden kasvattaa myönteisen minäkuvan.

Valokuvat: Silja McNamara

Silja McNamara

Taidepedagogi, Tanssi-ja Liiketerapeutti (MA)

Tanssitaiteilija (BA Hons)